MP-logo
Mestariluokka
Sarvastonkaari 16 B
00840 Helsinki
GSM 050 514 3414
Copyright 2008
Spansys Oy


ETUSIVU
KUUSI HAASTETTA
KOULUTUKSET
JOHTAMISEN TUKI
KIRJASTO
MESTARILUOKKA OY

Helena Ahonen

FM Helena Ahonen on ollut pitkään musiikin johtotehtävissä, viimeksi Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä. Vuodesta 2000 hän on toiminut johdon kouluttajana, konsulttina ja työnohjaajana Mestariluokka Oy:n palveluksessa.

Kirjoitettuaan kirjan Kuka komentaa kelloasi Helena Ahonen on käsitellyt ajanhallinnan ja itsensä johtamisen kysymyksiä lukuisissa yhteisöissä ja koulutustilaisuuksissa.

Hänen muita usein käsittelemiään teemoja ovat kokonaisuuksien hallinta, ammattirooliin ja ammatilliseen vuorovaikutukseen liittyvät kysymykset, vallankäyttö työyhteisössä, luottamus, omat rajat ja onni työssä.

Julkishallinnon, korkeakoulujen ja koulutusyhteisöjen lisäksi Helena Ahonen on tehnyt pitkäkestoista yhteistyötä myös liikeyritysten kanssa.



"Kouluttajana pyrin siihen, että jokainen osallistuja voisi rauhassa tutkia omaa johtajuuttaan ja työtilannettaan käsiteltävän aiheen valossa ja tiedostaa, miten itse voi saada aikaan toivomiaan muutoksia."





Helena Ahonen

Jukka Ahonen

Toimitilat

Ajo-ohje

Kartta

Yhteistyökumppanit

Kokemuksia eri toimialoilta

Julkaisutoiminta